Huoh! Kuinka kurjaa! Sharon ei vastaa puhelimeensa! Törkeää, sillä minun piti odottaa näinkin kauan ennen soittoa, etten vaikuta säälittävältä hännystelijältä, ja lisäksi minun piti vielä tunkeautua Korpin varakännykkään. Tai mikä työpuhelin onkaan, hänellä on niitä niin monta. Joka tapauksessa, en tiennyt sim-koodia, mutta onneksi se oli pelkkä syntymäpäivä. Muistin sen sentään.. (tai ainakin kalenterini..) Pyh.

Aikaisin heräämisestä ei tullut mitään, vaikka laitoin herätyksen tunnin välein alkaen kuudelta aamulla. Joka kerta,  kuudelta, seitsemältä, kahdeksalta, ja yhdeksältä vilkaisin ikkunasta ja ajattelin "liian varjoisaa" rojahtaen takaisin sänkyyn.. vasta 11 oli sopiva sää ja sekin kesti vain ruhtinaalliset 15min! Olin varannut täydellisen selviytymispakkauksenkin (vesipullo, suklaata Gossip Girls-kirja, toffeeta, aurinkorasvaa, mp3-soitin..)ja sitten aurinko meni pilveen ja pirulliset hyttyset hyökkäsivät.

Tulin äsken kotiin kirjastosta, olin näkevinäni Kaitlinin koneella, mutta ei kai se sitten ollutkaan hän. Sattui yksi kumma juttu, kun luin lehteä kirjaston vihreällä sohvalla, läheiseen pöytään istui totaalisen juntin näköinen n. 25 pitkä blondi mies. Hän luki Aku Ankkaa - naurettavaa sen ikäiseltä, sanon minä! No joka tapauksessa, se jätkä (vai pitäisikö sanoa mies) alkoi tuijottaa minua! Rajattoman itserakkauteni keskellä voin sanoa, että sen ikäiset miehet eivät tuijota minua! En sentään niin upea ole. Anyway, vilkuilin sitä miestä, ja hän vain katsoi minua, hieman uneksuvasti ja samalla pelokkaasti. Olin tavallaan imarreltu ja haroin hiuksiani muka hajamielisesti (ne ovat edelleen ruskeat). Lopulta se miekkonen lähti sarjakuvineen pois enkä nähnyt häntä enää sen jälkeen. Ehkä minulla olikin vain kuollut kärpänen silmä ripsissäni?

Mary